Kausi päättyy, tietoa kesäharjoituksista ja tulevasta kaudesta!

20.5.2016

Virallinen Akagin kausi päättyy 22.5 koko perheen treeneihin. Kesällä kuitenkin harjoitusvuoroja käytössä! Uusi kausi käynnistyy elokuussa 15. päivä.

Kesän vuorot ja kauden päätös

Kausi päättyy sunnuntaina 22.5 koko perheen treeneihin ja ohjatut junnujen ja muksujen treenit jäävät kesätauolle. Yhteistreenien jälkeen palkitaan vuoden judokat ja herkutellaan, joten muistakaa tulla tatamille vielä sunnuntaina!

Loppukevään ja tulevan kesän harjoitusvuorot ovat seuraavasti:

23.5-30.5 välisenä aikana aikuisten vuorot vielä normaalisti ma, ti, ke ja pe. Junnuja voi tulla mukaan, mutta ota pari mukaan! Lapsiparkki pidetään 30.5 saakka aikuisten harjoitusten aikana.

Vyökoe aikuisilla 29.5 sunnuntaina, tästä on vyökokeeseen tulijoilla erikseen jo tietoa. Muistakaa maksaa vyökoemaksu hyvissä ajoin!

31.5 alkaen perutaan ti, pe ja su -vuorot kesän ajaksi

1.6 alkaen 12.8 saakka aikuisten harjoitteluvuorot läpi kesän maanantaisin ja keskiviikkoisin 18.00-20-00. Värivöiset junnut voivat myös tulla mukaan, mutta hyvä olisi jos olisi pari varmistettu!

Leirille lähtijät, muistakaa leiriviikonloppu Pohjan kisakeskuksessa! Jos on kyytien kanssa ongelmia, soittakaa tai laittakaa viestiä Vesalle!

KUNTOSALIVUORO käytössä koko kesän lauantaisin kello 14-15.00. Kuntosalivuoro peruttu ainoastaan 4.6 (koulujen päättäjäispäivä) sekä 25.6 (juhannus).

Syyskausi 2016

Jatkoryhmät käyntiin maanantaista 15.8 alkaen

Uusi kausi vanhoilla harjoittelijoilla, jatkojunnuilla ja aikuisilla käynnistyy 15.8 maanantaista alkaen perinteisillä vuoroilla, myös ti ja pe vuorot käynnistyvät.

Junnut ma ja ke: 17.30-18.30

Aikuiset ma ja ke 18.30-20.00

Lapsiparkki järjestetään ma ja ke vuoroilla aikuisten harjoitusten aikana myös tulevalla kaudella!

Tietoa uusista alkeiskursseista!

Uudet ryhmät, junnut ja aikuiset, alkavat 22.8 maanantaina.

Junnujen alkeiskurssit (syksy-kevät) 8-vuotta täyttäneille/vuonna 2016 täyttäville alle 13-vuotiaille. Alle -8-vuotiaille, eskari-ekaluokkalaisille järjestetään muksujudo. Harjoitukset järjestetään ma ja ke 17.30-18.30

Aikuisten alkeiskurssit (syksyn kestävä) yli 13-vuotiaille nuorille ja aikuisille ti ja pe 17.30-19.00 Mukaan mahtuu varmasti. Akagissa aikuisten treeneissä on paljon kuntojudokoita, joille pääasia ei ole hampaat irvessä vääntäminen, vaan mukava liikuntaharrastus, joka sopivasti vielä kohottaa kuntoa ja kehittää myös itsepuolustustaitoja. Alkeiskurssin kautta saa itselleen mukavan harrastuksen, jossa voi edetä kukin omalla tavallaan. Judo sopii varmasti kaikille! Perheellisiä helpottaa jatkoryhmissä ma ja ke järjestettävä lapsiparkki, jossa kaksi ohjaajaa paikalla lasten kanssa erillisessä tilassa. Alkuun ei tarvita kuin verkkarit, puvut tilataan yhdessä.

Muksujudoryhmä 6 -  noin 7 -vuotiaille käynnistyy sunnuntaina 28.8. Muksujen harjoitusaikaa siirretään hieman myöhemmäksi, eli harjoitukset pidetään 15.30-16.30. Muksuryhmän ehdoton alaikäraja tulevana kautena on 6-vuotta 2016 täyttävät, eli on tarkoitettu eskari-ekaluokkalaisille, halutessaan 8-vuotiaatkin voivat vielä osallistua muksujudoon. Viime vuonna aloittaneet alle 8-vuotiaat voivat jatkaa ryhmässä, 8-vuotta täyttävät/täyttäneet siirtyvät junnujen alkeiskurssille :)

Huom! Junnujen alkeiskurssin ikärajaa on nostettu hieman ylöspäin, jotta saamme hieman tasaisemman alkeisjunnuryhmän. Lisäksi ekaluokkalaiset ovat usein vielä niin pieniä, että koulupäivän jälkeen kahdet treenit arkisin väsyttävät ja on vaikea keskittyä. Alle 8-vuotiaille järjestetään muksujudo sunnuntaisin.

ALKEISKURSSILLE JA MUKSUJUDOON ILMOITTAUTUMAAN PÄÄSEE TÄSTÄ